Tietoa minusta

Nimeni on Jenny ja olen yksityinen elinkeinonharjoittaja ja toimipaikkani sijaitsee Vääksyssä, Vääksyn kanavan liepeillä. Olen valmistunut Koulutuskeskus Salpauksesta aiemmin mm. hevosharrasteohjaajaksi, hevoshierojaksi ja hevosavusteisten palveluiden tuottajaksi. Olen pitkän linjan hevosihminen ja juuri se sai minut innostumaan hierojan työstä koulutettuna hierojana. Olen toiminut useamman vuoden hevostenhoitajana ja kesäkuussa pääsen tekemään hierontoja täysipäiväisesti.
Meillä on myös kaksi omaa hevosta, Atlanta ja Theodor.
Nälkä kasvaa syödessä... Ensin halusin auttaa hevosia ja sitten halusin pystyä auttamaan myös ihmisiä. Haluan auttaa sekä ratsukoita että yksilöitä parempaan suoritukseen.
Kohti päämäärää mennään ja halu oppia on kova, ensimmäiset varsinaiset lisäkoulutukset olen kaavaillut vuodelle 2023 joka olisi lihaskalvojen parissa. Hevospuolella lihaskalvojen käsittely kuuluu jokaiseen hierontakertaan.
Merkonomiksi valmistuin elokuussa 2021 Suomen yrittäjäopistosta ja Koulutetuksi hierojaksi syyskuussa 2021 Savon ammattiopistosta.
Tällä hetkellä opiskelen lisäksi Koulutuskeskus Salpauksessa myynnin-ja digimarkkinoinnin ammattitutkintoa.
Koiranpentu myös töissä mukana maaliskuun 15. päivästä lähtien.
